Puutarha pukeutuu syksyyn

Olen aina pitänyt syksystä. Syksyllä on ihana pukeutua kesän jälkeen ”oikeisiin vaatteisiin”. Lisäksi syksy tuo esiin ihanat ruskan sävyt ja pimeneviin iltoihin saa tunnelmaa kynttilänvalosta. Olen usein ajatellut, että kaikki alkaa syksyllä, vaikka puista lähtevätkin lehdet ja kukat joutuu siirtämään kompostiin. Tänä vuonna päätin pukea myös pikkupuutarhani syksyä varten. Trukkilavojen uusiokäyttöä Sain yhdeltä ihanalta asiakkaaltani […]

Lue lisää

Hiihtoloman huipulta katseet kohti kesää

Laskettelemaan Tahkolle Hiihtolomani loppui kolme viikkoa sitten. Minulla on kolme muksua: 9-vuotias tytär sekä 7- ja 5-vuotiaat pojat. Tyttäreni ehdotti, että lähtisimme talvilomaksi opettelemaan laskettelua Lappiin. Ihan Lappiin asti emme kuitenkaan lähteneet, vaan tuttavaperheemme kanssa Tahkolle. Sekä minä että mieheni olemme aika noviiseja laskettelussa. Onneksi mahdollisuudet harrastaa Tahkon seudulla olivat laajat: laskettelun lisäksi hiihdimme, luistelimme, […]

Lue lisää

Lähelle vai kauas?

Tänä viikonlopulla aloitan kesälomani. Olen tottunut pienestä pitäen matkustamaan koko loman. Yleensä muksuna lähdimme perjantaina, kun v anhempieni työt päättyivät ja suunnistimme Turun Saaristoon purjehtimaan neljäksi viikoksi. Vähän vanhempani reissasimme mieheni kanssa ristiin rastiin Eurooppaa ja joskus Aasiaakin. Jokakesäinen purjehdusreissu on aina tehty.     Tänä kesänä aion viettää ihanan lomani kolmen muksuni kanssa… ja […]

Lue lisää