Halloween-juhlaa

Halloween kurpitsa
Halloween kurpitsa

Suomi on saanut uuden syksyisen juhlan – halloweenin.

 

Pidän tätä uutena, sillä omassa lapsuudessani ei moista juhlittu. Pyhäinpäivänä toki käytiin hautausmaalla, mutta kauhu, kurpitsat ja hauskuus oli vain jenkkileffoissa. Ennen vanhaan karkkia kerättiin pääsiäisenä ja vappuna oltiin naamiaiskuteissa.

 

 

 

Meidän perhe aloitti halloweenin jo viime viikolla. Kävimme ostamassa naamiaiskauhupuvut. Lelukaupasta mukaan lähti paholaisnainen, luuranko sekä ninjaluuranko. Minun asuni on ideoitu itse Pinterestiä apuna käyttäen. Se toki tuli kalliimmaksi – mutta mekkoa voin käyttää sitten arkenakin.

Koiramäen Kummitusjuhlassa
Koiramäen Kummitusjuhlassa

 

 

Lisäksi lähdimme halloween-asuissa Särkänniemen Koiramäen Kummitusjuhlaan. Sinne pukeuduin pinkiksi pupuksi. Tyttäreni ei myöskään saanut paholaisasua takin päälle, joten hän puki lohikäärmemekon. Ja sitten lähdettiin matkaan! Lapset saivat ilmaisen jäätelön hienoista asuista ja minä monta iloista katsetta. Jännittävää kyllä, huomasin vain pari muuta vanhempaa naamiaisasuissa.

 

Koiramäessä oli panostettu tunnelmaan upeasti. Oli Noita Koukkunokka luudalla lentotunteineen, Vampyyrivaarin ja kummitusten tanssishow, ällötysnurkkaus, lauttapaikassa nousi jännää savua sekä tietysti Vampyyrivaarin linna, joka nyt tietysti kuuluu muutenkin Koiramäen huvituksiin. Kylmää ilmaa lukuun ottamatta meillä oli hurjan hauskaa! Eikä yhtään liian pelottavaa.

 

Nyt sitten onkin lauantaiaamu aikaa valmistella halloween-tunnelmaa kotiin. Teemme kurpitsalyhdyn ja ripustamme hämähäkinverkkoa, joka loistaa pimeässä. Sitä tulee koristamaan Koiramäessä tehdyt hämähäkkiaskartelut. Oikein hurjaa halloween-iltaa ja tunnelmallista syksyä! Sytytetään pihalle lyhtyjä – ne luovat niin tunnelmallista valoa! Aiotteko te tunnelmoida pimeää syksyä vai riehaantua kunnolla halloweenista?

Hämähäkki askartelu
Hämähäkkiaskartelu

 

Ps. Koiramäen kummitusjuhlaa vietetään vielä tänä lauantaina sekä ensi viikon lauantaina 5.11.

Jaa somessa:
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *